Ratsastajan avut

Kaikessa eläinten koulutuksessa kommunikaatio muodostuu palkitsemisen ja rangaistuksen välisestä vuorovaikutuksesta. Hevonen tuntee kärpäsenkin selässään, joten se pystyy myös tuntemaan ratsastajan pienet merkit ja eleet. Ratsastajalla on käytettävissään tietyt avut eli kommunikointivälineet; paino, jalat, kädet ja ääni. On hyvä muistaa, että kaikki mitä hevosen selässä tehdään, on sille apu jolla tarkoitetaan jotakin. 

Apuja ei pidä käyttää yksinään, on muistettava, että avut täydentävä toisiaan. Ratsastajan ei pitäisi vaikuttaa hevoseen jatkuvasti, vaan apu tulisi uusia vasta kun huomataan hevosen lakanneen reagoimasta siihen. Avut ovat eteenpäin ajavia, pidättäviä apuja ja kääntäviä apuja. Apujen voimakkuus on sovitettava hevosen mukaan. Jokaisen ratsastuskerran alussa ja sen kuluessakin on tarkistettava, että hevonen tottelee apuja, ts. ne menevät läpi. Joka kerralla ratsastajan pitäisi kokeilla pysähtyykö hevonen paino- ja ohjasavun yhteisvaikutuksesta, lähteekö se liikkeelle molempien pohkeiden painalluksesta, väistääkö se pohkeita ja kääntääkö se päätään oikealle ja vasemmalle. 

Avut eivät saisi olla ristiriidassa keskenään, ts. ratsastaja ei saa pyytää kahta toisensa poissulkevaa asiaa yhtä aikaa. Täten ratsastaja ei esimerkiksi saa ajaa hevosta pohkeella eteen ja vetää samalla ohjista yhtä paljon, jolloin hevonen ei tiedä pitikö sen mennä eteen vai taakse. Ratsastaja voi käyttää usein ristiriitaisia apuja huomaamattaan, jos on peloissaan tai jos ratsastajalla on huono tasapaino. 

Kullekin liikkeelle on olemassa perusavut, joilla se aikaansaadaan. Apujen voimakkuudesta ei ole kuitenkaan muuta nyrkkisääntöä, kun että niitä käytetään niin kovaa, että hevonen reagoi. Hevonen siis viime kädessä kertoo miten voimakkaasti ja usein apuja käytetään.  

Luonnollisia apuja

  • painoapu
  • pohjeapu
  • ohjasapu
  • ääniapu

Keinotekoisia apuja

  • raippa
  • kannukset (Kannuksia ei käytetä islanninhevosilla)

Ratsastaja - painoavut 

Paino on avuista tärkein, sillä se vaikuttaa hevoseen halusipa ratsastaja sitä tai ei. Islanninhevosilla istunnan vaikutus korostuu ja on tärkein vaikutuskeino, koska joskus suuri osa ratsastajan pohkeista roikkuu hevosen alapuolella. On siis tärkeää missä kohdassa satulaa istuu. Paino on kaiken vaikuttamisen ”tarkastuskeskus”, joka kokoaa kädestä ja jaloista lähtevät merkit ja välittää ne eteenpäin. Riippuen siitä, miten ratsastaja sijoittaa painonsa (painopisteensä suhteessa tasapainoon) hän saa hevosen kulkemaan joko hitaasti, nopeasti tai kääntymään.

Hyvä tasapaino ja oman kehon hallinta ovat hevoseen oikein vaikuttavien painoapujen perusedellytykset. Mitä pehmeämmin ratsastaja kykenee seuraamaan hevosen liikkeitä, sitä eleettömämpää yhteistyö on ratsastajan ja hevosen välillä. Ratsastajan tasapainon ollessa huono ja kehonhallinta heikkoa, ratsastaja välittää hevoselle tiedostamattaan paljon virhesignaaleja. Hevonen ei erota ovatko signaalit tahallisia vai tahattomia ja siksi virheellisten merkkien välittäminen voi aiheuttaa hevosen reaktioiden heikkenemistä ja ymmärtämiskyvyn hämärtymistä. Ratsastajan paino vaikuttaa hevoseen eteenajavasti, sivusuunnassa kääntävästi, tasapainottavasti tai pidättävästi. 

Eteenajavasti

Ratsastaja voi istua hevosen painopisteen edellä, suoraan sen yläpuolella tai sen takana. Edellä istuminen on aina väärin. Normaalisti ratsastaja istuu hevosen painopisteen yläpuolella. Painopisteen takana istutaan tilapäisesti, silloin kun hevoseen halutaan vaikuttaa enemmän. Tällöin ratsastaja istuu syvälle alas satulaan, työntää lantionsa hyvin eteen ja pitää ylävartalonsa suorassa tai jopa kallistuu hieman taakse. 

Kääntävästi 

Painolla kerrotaan myös hevoselle mihin suuntaan ollaan menossa. Kun ratsastaja istuu vasemmalle, hevonen yrittää pysyä ratsastajan alla ja kääntyy vasemmalle tai ainakin vetää vasemmalle. Normaalisti riittää, kun ratsastaja katsoo suuntaan mihin on menossa, jolloin hänen painonsa automaattisesti menee samaan suuntaan.

Painoa käytetään myös sivusuunnassa silloin, kun hevosen halutaan väistävän, taipuvan, nostavan tai vaihtavan laukan. Kun ratsastaja kääntää hevosta, hänen tulee mukautua käännöksen suuntaan niin, että hän pysyy koko ajan painollaan hevosen tasapainon mukana. Kun hän kääntää oikealle, hänen tulee siirtää painoa hieman enemmän oikealle istuinluulle suoristamalla oikeaa kylkeä ja painamalla oikeaa kantapäätä kevyesti alas. Samalla ratsastaja kääntää rintakehän siihen suuntaan, johon hevosen otsa on menossa. Ratsastajan tulee kääntyä ikään kuin hänen silmänsä olisivat navan alueella. Kun hän ”näkee” silmillään suunnan, rintakehä on oikeassa asennossa ja painokin jakautuu oikein. Hartiat on pidettävä samalla tasolla, jotta sisäkylki ei taivu. Jos kylki on taipunut, ratsastajan paino on valunut helposti ulkopuolelle. Silloin hevosen on vaikea päästä siihen suuntaan, johon ratsastaja sitä kääntää. 

Tasapainottavasti

Islanninhevosratsastajien keskuudessa melko tavallinen käsite ”tasapainottava istunta” tarkoittaa työskentelyä esimerkiksi jäykän hevosen passitahtisen töltin korjaamisessa. Tällöin nojaudutaan perusistunnassa hieman eteenpäin ja kevennetään istuinta. Sen jälkeen palataan jälleen perusistuntaan tai hieman taaemmaksi siirtämällä ylävartaloa taaksepäin ja istumalla jälleen syvälle satulaan. Tämä saa hevosen myötäämään enemmän selästä. 

Pidättävästi 

Istunnalla voidaan vaikuttaa pidättävästi painamalla hevosen lannetta istumalla hevosen liikettä vastaan. Hevosen liikkeitä ei myödätä eikä sitä näin ollen kannusteta eteen. Kohottamalla ryhtiä, tiivistämällä ristiselkää ja jännittämällä vatsalihaksia, hevonen tuntee ratsastajan pidättävän istunnan vaikutuksen. Istuinta on työnnettävä eteen ja alas satulassa.

 

Ratsastaja - Pohjeavut

Ratsastajan pohje vaikuttaa sivulle vievästi, säännöstelevästi tai eteenpäin ajavasti. Ratsastajan puristaessa molemmilla pohkeilla yhtä paljon, vaikutus on eteenpäin ajava. Jos toinen pohje vaikuttaa enemmän kuin toinen, on vaikutus sivulle vievä.

Pohje on säännöstelevä (=vastaanpitävä) silloin, kun se säännöstelee vastakkaisen pohkeen sivulle vievää vaikutusta tai estää hevosta astumasta sivulle. Hevonen ei luonnostaan ymmärrä pohkeita, vaan sen täytyy oppia, mitä ne tarkoittavat. Pohje vaikuttaa puristamalla. Kuumilla hevosilla voidaan käyttää enemmän yläpohjetta (lonkasta polveen) eli puristetaan reidellä ja annetaan säären olla rentona hevosen kyljessä. Normaaleilla ja laiskoilla hevosilla käytetään enemmän alapohjetta, ts. säärtä polvesta kantapäähän. Pohkeita käytetään tarvittaessa. Pohkeita ei tarvitse käyttää, jos hevonen kulkee muutenkin. Jos se lakkaa työntämästä tai kantamasta takajaloillaan, pohkeilla ajetaan hevosta eteenpäin. Ratsastajan täytyy vain oppia tuntemaan, milloin hevonen ei enää ”vedä” eteenpäin. Hevosta ajetaan eteen puristamalla molemmilla pohkeilla yhtä aikaa. Islanninhevosilla ratsastaessa yläpohkeella on enemmän käyttöä, koska useimmiten suurin osa alapohjetta roikkuu hevosen alapuolella.

Ratsastaja - Ohjasavut

Ohjasotteet otetaan niin, että ratsastaja käsi rentona kääntää kättä ranteesta sisäänpäin jolloin nyrkki viedään pikkusormi edellä vyötäröä kohti. Ohjasotteiden on oltava pehmeitä ja joustavia. Kun hevonen tottelee ohjasotteita, on ratsastajan myödättävä ohjasta, jolloin hevonen oppii ymmärtämään mitä ratsastaja tarkoittaa. Jottei hevonen vastustaisi ohjasapuja, on niitä käytettävä aina yhdessä pohje- ja painoapujen kanssa. 

Ohjat vaikuttavat pidättävästi silloin, kun ratsastaja puristaa käsiään nyrkkiin ja myötäävästi silloin, kun ratsastaja rentouttaa kätensä tai vie käsiään hevosen suuta kohti. Jos ratsastaja hetkellisesti nostaa kätensä saadakseen hevosen pään hieman ylemmäksi, vaikuttaa ohja kohottavasti. Ohjat vaikuttavat asettavasti (taivuttavasti), kääntävästi (johtavasti) tai säännöstelevästi silloin, kun toinen ohja vaikuttaa enemmän kuin toinen. Ohjalla voidaan myös tukea samanpuoleisen pohkeen sivulle vievää tai säännöstelevää vaikutusta. Ratsastajan käden sanotaan olevan hyvä silloin kun se on vakaa, pehmeä, herkkä, mukautuva ja riippumaton. Vakaa käsi pysyy paikallaan, pehmeä käsi ottaa ohjasotteet pehmeästi. Herkkä käsi tuntee hevosen pienimmänkin tukeutumisen kuolaimeen ja mukautuva käsi seuraa hevosen pään liikkeitä. Riippumaton käsi siirtyy tarvittaessa eteenpäin, taaksepäin tai sivulle. 

Ohjasotteet 

Ohjasotteita on erilaisia. Joskus tuntuu, että ratsastajat tietävät vain yhden ohjasotteen, nimittäin suoraan taaksepäin. 

Helpoin ohjasote on ns. suora ohjasote. Tällöin ratsastaja ottaa ohjilla pidätteen suoraan taaksepäin. Ratsastajan ei tarvitse siirtää kättä taaksepäin, yleensä riittää kun hän pitää kätensä paikoillaan, mutta puristaa sen kunnolla nyrkkiin. Ohjasotteita voidaan ottaa myös pelkästään sormilla, tai pelkästään ranteilla. 

Myötäävä ohjasote seuraa aina pidättävää ohjasotetta. Kun pidäte on tehty, myödätään siirtämällä kädet takaisin normaaliasentoon. 

Epäsuora ohjasote otetaan kohti ratsastajan vastakkaista lonkkaa. Oikealla ohjalla otettu epäsuora ohjasote otetaan kohti ratsastajan vasenta lonkkaa ja päinvastoin. Epäsuoraa ohjasotetta käytetään esim. sisäohjalla etuosakäännöksissä. 

Johtava ohjasote otetaan suoraan sivulle ja se johtaa hevosta nimensä mukaisesti sivulle, eli otteen suuntaan. Otetta ei saa ottaa taakse-sivulle, vaan mieluummin eteen-sivulle, jolloin ohjasote ei hidasta hevosen vauhtia. Johtava ohja vaikuttaa vain niin kauan, kuin kättä viedään sivulle, kättä ei siis voi jättää tähän asentoon. 

Kohottavaa ohjasotetta käytetään hevosilla, jotka kulkevat kuolaimen takana tai painavat kädelle. Ohjasote otetaan yhdellä tai molemmilla käsillä eteen- ja ylöspäin. Samoin kuin johtava ohja, tämäkin ohjasote vaikuttaa vain niin kauan kuin käsiä viedään ylös. Tätä ohjasotetta käytetään myös, kun esim. halutaan siirtyä tölttiin. Kohottavaa ohjasotetta käytettäessä on eteen ajavien apujen käyttöä tehostettava samanaikaisesti. 

Vahvistava ohjasote vahvistaa sisäpohkeen vaikutusta esim. ympyrää ratsastaessa. Se tehdään pidättämällä sisäohjalla hieman ulos- ja alaspäin kohti ratsastajan lonkkaa ja reittä. Samalla sisäpohkeella painetaan enemmän. Tästä seuraa, että hevonen taipuu paremmin sisäpohkeen ympäri. 

Säätelevä ohjasote on ulko-ohjan suurempi tai pienempi pidäte, jolla säädellään ympyrällä ympyrän kokoa, nopeutta ja hevosen kaulan taipumista. Säätelevää ohjasotetta käytetään myös laukan nopeuden säätelemiseen. 

Asettava ohjasote käytetään nimensä mukaisesti hevosen asettamiseen. Molemmilla ohjilla tulee olla tasainen tuki. Pidäte tehdään sen puolella, jolle hevonen on tarkoitus asettaa. 

Vastaanpitävää ohjasotetta käytetään mm. tukemaan ulkolapaa ympyrällä, ettei hevonen taivuttaisi liikaa kaulaansa. Ulko-ohja tulee siksi pitää tiukalla niin, että saadaan tuntuma hevosen ulkopuoleen.

Ratsastaja - Ääniapu

Ääni on luonnollisimpia keinoja, jolla ratsastaja saa hevosen ymmärtämään itseään. Kouluratsastusradalla äänen käyttö on kiellettyä, mutta sellaista sääntöä ei ole askellajiratsastuskilpailuissa. Ääntä käytetään varsinkin hevosten koulutuksessa. Ääniavut voivat vaikuttaa rauhoittavasti, kehuvasti, varoittavasti, piristävästi tai moittivasti. Maiskutus on eteenpäin ajavien apujen vahvistuskeino ja hevonen ymmärtää sen tarkoituksen nopeasti, jos se yhdistetään pohjeapujen tai raipan käyttöön.

 

Teksti: Johanna Ihalainen