Perusistunta

Ratsastajan perusistunta

"Ratsastaja voi istua hevosen päällä tai ainoastaan seistä jalustimilla siten, että kummassakin tapauksessa varsinainen ratsastaminen jää vähäiseksi. Tällaista henkilöä voi liioittelematta kutsua matkustajaksi. Tällöin ratsastukselliset saavutukset jäävät varsin vaatimattomiksi.”  

Werner Walden/Ratsastuskirja (1952)

Ratsastajan perusistunta on kokonaispaketti - ei pelkkä paino satulassa.

Ratsastuksen päämäärää on tehdä hevosesta ja ratsastajasta lähes yksi olento. Ratsastajan täytyy voida päättää mistä hevonen menee ja millä tavalla. Tämän tahtonsa ratsastaja välittää hevoselle kehonsa merkkikielellä eli avuilla. Kun ratsastaja istuu hevosen selkään, hän on painolasti, jonka hevonen tuntee koko ajan. Jos haluamme hevosen liikkuvan mahdollisimman vaivattomasti, meidän on autettava sitä. Tärkein hyvän ja tehokkaan ratsastuksen perusta on oikea ratsastusasento. Perusistunta on koko ratsastuksen kulmakivi.

Perusistunta

On erittäin tärkeätä, että ratsastaja istuu edestä- ja takaapäin katsottuna keskellä hevosta niin, että hänen painonsa jakaantuu tasan molemmille istuinluille ja häpyluu muodostaa kolmion kärjen. Tämä kolmio on ratsastajan tasapainon ja vaikuttamisen hallintakeskus, ja täältä käsin jatketaan istunnan rakentamista – ylöspäin kehoa pitkin käsiin ja päähän, sekä alaspäin reisien, polvien ja pohkeiden kautta jalkoihin. Hyvän ja tehokkaan ratsastusasennon perusta on siis istunta. 

Satulassa tulee istua satulan syvimmässä kohdassa, istuinluut yhtä painavasti molemmin puolin, selkäranka kohtisuorassa hevosen selkärankaan nähden, nivuset työnnettynä eteenpäin. Lihasten täytyy olla rentoutuneita niin, että satulassa voi istua niin syvällä kuin mahdollista. Ratsastajan on mukauduttava hevosen liikkeisiin pehmeästi ja ratsastajalla tulee olla yhtä paljon painoa molemmilla jalustimilla. Jalat on pidettävä niin, että varpaat ovat rennot ja suorat. Jos ratsastaja kipristää varpaitaan, jännitys tuntuu ylempänä jalkalihaksissa ja vaikeuttaa liikkeeseen mukautumista. On tärkeää, että ratsastaja ei jännitä myöskään pakaralihaksiaan. Jännittyneet pakarat tuntuvat hevosen selkään kovilta, jolloin hevonenkin alkaa jännittää.

Hyvä ajatusmalli on, että kova pallo pomppii korkeammalle kuin pehmeä!  

Sivusta katsottuna ratsastajan hartiat, lantio ja kantapäät muodostavat suoran linjan, samoin polvi ja jalkaterä. Käsivarren asento on oikea, kun voidaan vetää suora linja ratsastajan kyynärpään ja ranteen sekä ohjan kautta kuolaimeen. Olkavarren on oltava kevyessä kosketuksessa ratsastajan ylävartaloon. Jos kyynärpäät sojottavat ulospäin, käsi ja ranne jännittyvät, ja ratsastajan käden herkkyys heikkenee.

Kun ratsastaja pystyy säilyttämään hyvän perusistunnan ja seuraamaan tahdissa hevosen askellajeja, hän antaa hevoselle mahdollisuuden mennä eteenpäin. Jos hän istuu hieman liikettä vastaan puristamalla jaloilla, jännittämällä vatsalihaksia ja nojaamalla taakse, hän vastavaikuttaa ja saa hevosen hidastamaan.

Katse ja hengittäminen vaikuttavat istuntaan

Centered Riding –oppaissa kehotetaan käyttämään nk. rentoa katsetta, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että ratsastaja pyrkii näkemään yhdellä katseella mahdollisimman paljon asioita. Tämän vastakohta on pistemäinen tuijotus, joka usein osuu hevosen niskaan. Katseen rentouttaminen auttaa ratsastajaa istumaan selässä aavistuksen rennommin ja syvemmin. Myös oikeanlainen hengitys on tärkeää. Hengityksen pitäisi lähteä palleasta saakka, koska palleahengitys pyöristää ja rentouttaa ristiselkää.  

Yksi istuntaan vaikuttavista perusasioista on myös jalustinten oikea pituus. Kun polven kulma on oikea, ratsastaja saa jalustimen jalkaansa varpaitaan nostamalla ja kääntämällä sisäänpäin. Jos jalustimet ovat liian lyhyet, ratsastaja joutuu nostamaan polviaan ja tukeutuu liiaksi jalustimiin.  Liian pitkät taas poistaa polvikulman kokonaan.  

Jalat, kädet ja selkä

Tuntuma

Tasapaino

Istuntavirheitä

(Teksti: Johanna Ihalainen)

Jalat, kädet ja selkä

Jalat

Jalkojen täytyy levätä niin lähellä kuin mahdollista hevosen kylkiä reisien ollessa litteinä satulaa vastaan. Polven täytyy levätä mukavasti satulaa vasten jännittämättä, jotta alapohje roikkuu hevosen kylkeä pitkin rennosti. Päkiän tulee levätä jalustimessa ja kun nilkka on notkea, paino on helppo laskea kantapäille. Tällöin voi jalan työntää niin pitkäksi, että voi hakea tasapainoa koko jalan pituudelta eikä vain jalustinraudan osalla. Jalkaterien tulee olla samansuuntaisesti hevosen kylkiin nähden. Kantapään pitäisi olla alimpana jalasta nilkan kuitenkaan jäykistymättä. Kahdesta pahasta – kantapään nousemisesta ja nilkan jäykistymisestä, jälkimmäinen on kuitenkin pahempi. Jalat eivät saa siirtyä eteenpäin, koska silloin ratsastaja jää jälkeen hevosen liikkeestä. Jalat eivät saa siirtyä taaksepäin, jolloin ratsastaja putoaa nivusilleen. Kun yritetään korjata jalkojen asentoa, pitää korostaa, että koko jalka siirtyy alkaen jo lantiosta, koska pelkän alapohkeen korjaus johtaa jäykkään nilkkaan, ja silloin paino tulee päkiän ulkopuolelle.  

Pohkeet ovat oikeassa asennossa, kun alapohkeet sijaitsevat noin 10 cm satulavyön takana. Silloin ratsastajan tasapaino on paras mahdollinen ja hänellä on samalla optimaalinen lihasvoima alaraajoissaan. Hevonen on myös herkin juuri satulavyön takana, kauempana takana sillä on liian paljon rasvaa ja liian vähän hermoja. Myös jalustinhihnojen pituudella on ratkaiseva merkitys oikeaan pohkeen asentoon. Kun polven kulma on oikea, ratsastaja saa varpaita nostamalla jalustimen jalkaansa. Jos jalustinhihnat ovat liian lyhyet, ratsastaja nostaa polviaan ja tukeutuu liikaa jalustimiin. Tällöin hänen on vaikea istua syvälle, kolmion päälle laskeutuen. Jos jalustinremmit ovat liian pitkät, polven kulma oikenee, varpaat kurkottavat alaspäin, eikä alapohje pysy hiljaa kevyesti kiinni hevosen kyljissä.  

Kuten käsillä, myös jaloilla täytyy olla hevoseen tasainen "tuntuma". Kädenkään tuntuma ei saa olla tempova ja levoton, ja myös jalan tulee olla tasaisella tuntumalla eikä hervoton tai jopa välillä irti hevosesta, kuten joskus näkee issikkaratsastajilla.

Selkä

Ratsastajan selän täytyy olla suora, selkärangan ojennettu ja suorassa kulmassa kohti hevosen selkärankaa. Selän pitää joustaa ja rentoutua niin että mukautuminen hevosen liikkeisiin onnistuu lantiota ja ristiselkää joustamalla. Kestää useita vuosia ennen kuin ratsastaja oppii korjaamaan istuntaansa ja rentoutumaan niin, että hän mukautuu hevosen muuttuviin liikkeisiin. Hartioiden pitää olla ryhdikkäät, mutta ei jäykät, pää suoraan selkärangan jatkeena. Katse täytyy olla suunnattuna suoraan eteenpäin hevosen korvien välistä. Pää alkaa helposti roikkua ratsastaessa, ja jos alaspäin katselemisesta tulee tapa, se houkuttaa nojautumaan eteenpäin ja köyristämään selkää. Tällöin istunta on tehoton ja tasapaino huono. 

Kädet

Olkavarsien tulee riippua luonnollisesti hartiat rentoina, kyynärpäistä taipuneina ja kyynärvarret taivutettuina hieman sisäänpäin. Kädet yhdistävät käsivarret ohjiin, ja niitä pidetään vartalon edessä, peukalot päällimmäisinä. Sivusta katsottuna kuolaimesta pitäisi lähteä vaakasuora linja ohjaa pitkin, pikkusormen kautta kyynärpäähän. Ranne ei saa olla taipunut sivulta tai ylhäältä katsottaessa. Käsissä ei saa olla jännitettä missään kohdassa, jotta ohjastuntuma on herkkä. Käsiä, rannetta ja käsivartta tulee ajatella ohjien jatkeena niin, että oikeastaan ratsastat kyynärpäästä. Nyrkin oikea paikka on noin nyrkin mitan verran sään yläpuolella hevosen kaulan kahden puolen ja kädet ovat noin nyrkin mitan päässä toisistaan. Ranne tulee olla rentona ja peukalot ylöspäin. Nyrkki on pidettävä suljettuna ja peukalo lukitsee ohjan käteen. Jos ohjan lukitsee muilla sormilla, käsi on jäykkä ja tunteeton. Avoin nyrkki ei vaikuta hevosen suuhun pehmeämmin eikä käsi tässä asennossa voi myödätä, vaan pelkästään pidättää.

Tuntuma

Kun kurotaan ohjat käteen, painon tunnetta kädessä sanotaan ”tuntumaksi”. Tämä tuntuma ei saa olla liian kevyt tai raskas, vaan sen pitää tuntua hevosesta turvalliselta. Kun käsi on oikeassa asennossa, käsi ja ranne ylläpitävät ”elastista” yhteyttä ohjiin ja antavat hevosen liikkua eteenpäin mukavasti ilman kipua. 

Kun käsivarsi on oikeassa asennossa, ratsastaja käyttää vain vähän lihasvoimaa käden kantamiseen, mikä on paras edellytys pehmeän ja mukautuvat tuntuman pitämiseksi hevosen suuhun. Tuntumaa voi verrata puhelinlinjaan, jonka välityksellä ratsastaja ja hevonen keskustelevat. Tasainen tuntuma pitää ”kuuluvuuden hyvänä”, se ei rätise eikä ärsytä. Löysät ohjat, jotka välillä tempoilevat, saavat hevosesta aran tai kovasuisen ja jatkuva veto turruttaa hevosen suun. Jos ohjien mitta on liian pitkä, on ratsastaja auttamattomasti aina myöhässä pyynnöissään ja varsinkin myötäämisessä. 

Sen mukaan miten hevonen tukeutuu kuolaimeen ja tottelee ohjasotteita, sanotaan hevosen kulkevan joko kuolaisella, kuolaimen yllä (alla) tai takana, painautuvan kuolaimiin tai kulkevan kuolainta vasten. Hevonen kulkee kuolaimella, kun se eteenpäin pyrkien ja kaulaansa taivuttaen niin paikalla kuin liikkeessäkin säilyttää tasaisen, pehmeän ja kevyen tuntuman kuolaimeen. Jos hevonen jännittää takajalkojaan, selkäänsä ja kaulaansa ja roikkuu kuolaimella sanotaan sen painautuvan kuolaimiin. Hevonen kulkee kuolainta vasten, jos se yrittää toistuvin nykäyksin vapautua kuolainten vaikutuksesta. Jollei hevonen ollenkaan tue kuolaimeen, kulkee se kuolaimen takana. Jos pää on tällöin liian alhaalla, kulkee hevonen kuolaimen alla. Jos taas hevonen välttää kuolainten vaikutusta nostamalla päänsä ylös, se on kuolaimen yllä.

Tasapaino

Hyvän istunnan ensimmäisiä lähtökohtia on tasapaino. Kaikissa urheilulajeissa on tärkeätä, että urheilija hallitsee kehonsa niin, että hän voi käyttää voimiaan järkevällä tavalla. On oltava rento, mutta ei vetelä - ja jäntevä, mutta ei jännittynyt. Ratsastajan ensimmäisiä tehtäviä on saada itselleen hyvä tasapaino. Hyvä tasapaino siksi ettei häiritse hevosen liikkumista. Vain hyvästä tasapainosta kehittyy taito vaikuttaa painollaan hevoseen ja oikea-aikainen myötäämisen taju.  

Avain tasapainoiseen ratsastukseen on tasapainopisteen pitäminen hevosen tasapainopisteen yläpuolella ja asennon mukauttaminen hevosen liikkeeseen. Mitä suurempia ja nopeampia liikkeitä sitä suurempia muutoksia tapahtuu tasapainossa.  

Perinteinen konsti istunnan parantamiseksi on nostaa jalustimet kaulalle ja sinnitellä ravissa, hampaat irvessä. Ilman jalustimia ratsastaminen on hyvää tasapainotreeniä, mutta se voi saada ratsastajan myös helposti puristamaan reisillä liian voimakkaasti satulaa. Jalustimista on apua kevyessä istunnassa ja siinä huomaa selkeämmin onko tasapainossa huomautettavaa. Yksi hyvä testi on myös keventää ravissa niin, että onkin yhden askeleen sijasta kaksi askelta irti satulasta.  

Istuntaharjoituksia kannattaa tehdä myös liinassa, koska tällöin ratsastaja pystyy täysin keskittymään itse asiaan, kun juoksuttaja ohjaa hevosta.


Tasapainoharjoituksia 

- pään, käsien tai jalkojen pyöritys
- vartalon taivutus
- vartalon kallistus
- jalkojen yhteen lyönti edessä sekä takana
- ratsastaminen kädet suoraan sivuilla
- naisten satulassa istuminen
- satulasta laskeutuminen ja siihen nouseminen ilman jalustimia
- ratsastaminen ilman satulaa
- ratsastaminen liinassa 

Edellä kuvattuja liikkeitä voi ensin harjoitella maasta käsin ja sen jälkeen paikallaan seisovan hevosen selässä. Sen jälkeen voidaan tasapainoharjoitukset suorittaa siihen soveltuvalla hevosella käynnissä ilman jalustimia, ja kun halutaan lisätä tasapainoharjoitusten vaikeustasoa siirrytään harjoituksiin ravissa. Hevosystävällisempiä, ja erinomaisia kotikonsteja tasapainon kehittämiseksi, ovat myös tasapainolauta, joita myyvät urheiluliikkeet sekä perinteinen trampoliini, joka löytyykin useammasta suomalaisesta pihasta.

Hyvä tasapaino

Joskus on sanottu, että kun ratsastaja ilman jalustimia pystyy kolmessa askellajissa (käynti, ravi, laukka) vaivatta ja putoamatta katselemaan ympärilleen, keskustelemaan kanssaihmisten kanssa, liikkumaan satulassa häiritsemättä hevosta, hallitsee tasapainonsa.

Kaikissa muissakin urheilulajeissa tosissaan treenaavat ottavat ohjelmaansa myös oheisharjoittelua. Siitä olisi ratsastuksessakin paljon hyötyä, etenkin jos ratsastaa vaikkapa vain kerran viikossa. Lajiharjoittelua tukevaksi liikuntamuodoksi voi suositella esim. Pilates-tunteja tai takareisiä kehittävää sauvakävelyä. Ratsastajan tulisi vahvistaa erityisesti myös syviä selkä- ja vatsalihaksia. Kehonsa hallitseva ratsastaja on pari askelta muita ratsastajia edellä.

Ratsastuksen lajianalyysi

 

Virheellinen istunta

Ratsastajan virheellinen istunta ja vaikuttaminen aiheuttavat kipuja paitsi ratsastajalle myös hevoselle. Jos satulan syvin kohta on liian edessä, ratsastaja joutuu ”riippuistuntaan”, jolloin reidet ja pohkeet vääntyvät taaksepäin. Jos syvin kohta on liian takana, ratsastaja ajautuu ”tuoli-istuntaan”, ja pohkeet siirtyvät eteen, jolloin ratsastaja istuu siis hevosen painopisteen takana, eikä hän voi myödätä ohjasta menettämättä tasapainoaan.

Yleisiä istuntavirheitä on vinous, liiallinen puristaminen reisillä, liian aukinaiset lonkat eli hölskyvä istunta ja ennen kaikkea ristiselän huono joustavuus. Epätasapainoinen istunta johtaa myös siihen, että ratsastajan käsi on epävakaa. Toisin sanoen ratsastaja ei hallitse kehoaan eikä pysty jakamaan painoaan tarpeeksi hyvin.

Virheellisen istunnan korjaaminen vaatii ratsastajalta ennen kaikkea nöyryyttä. Tavallaan istunnan korjaaminen lähtee aivan pohjalta. Istuinluiden tunnistaminen ja niiden merkityksen oivaltaminen on istuntaa harjoitellessa ja korjatessa välttämätöntä.

Videoinnista on hyötyä, kun istuntavirheitä korjataan. Motivaatio nousee, kun näkee virheet omin silmin ja toisaalta korjaavien harjoitusten vaikutuksen. Jos istunnassa on puutteita, voi osallistua vaikkapa istuntakursseille, jossa ratsastajan istuntaan puututaan kädestä ja jalasta vääntäen. Istunta perusasia, jota ei voi kiertää. Se on vain opittava, sillä niin kauan kuin puristat jaloilla pysyäksesi kyydissä, ratsastuksesta ei tule mitään. Silloin kommunikoit hevosen kanssa aina väärin.

 

(Teksti: Johanna Ihalainen)