Ylisosiaalinen nuori hevonen

Ylisosiaalinen nuori hevonen tarvitsee osaavan kouluttajan

Hevosen sosiaalinen käyttäytyminen saattaa häiriintyä, mikäli ihmisen luomat ympäristöt vieraannuttavat hevosta liikaa sen lajinomaisesta maailmasta. Vaikka kaikilla hevostalouden osa-alueilla löytyy nykyään ammattitaitoisia toimijoita, ovat hevosen elinolosuhteet usein ennemmin heijastusta omistajan mieltymyksistä tai mahdollisuuksista kuin eläimen lajinomaisista tarpeista.

Suomessa islanninhevosia pidetään usein kotioloissa, muutaman hevosen laumoissa. Jos olosuhteet ja hoito ovat asiallisia, on kyseinen elinympäristö oivallinen aikuisille hevosille, jotka ovat kasvaneet laumoissa ja ovat täten omaksuneet tavallisen sosiaalisen käyttäytymisen.

Jos sen sijaan varsoja tai nuoria hevosia pidetään liian pienissä tai ainoastaan samanikäisistä yksilöistä koostuvissa laumoissa, aiheuttaa tämä väistämättä ongelmia hevosen psyykkisessä ja fyysisessä kehityksessä. Hevosilla ei ole mahdollisuutta omaksua lajiomaista sosiaalista käyttäytymistä. Ne eivät opi, millaista on olla heikoimpana lauman pohjalla, jolloin pärjääminen ja laumassa hyväksytyksi tuleminen on riippuvaista siitä, tulkitseeko nuori vanhempien viestejä ja käskyjä oikealla tavalla.

Oppimatta jää myös, kuinka pohjalta noustaan; ei pelkästään vahvempia haastamalla, vaan omaksumalla lauman säännöt ja dynamiikat, ja toisaalta luonnollisesti vanhetessa kun laumaan syntyy uusia jäseniä. Tällöin nuoren hevosen rooli muuttuu sekä sen oikeuksien että vastuiden kohdalla.

Liian pienissä laumoissa kasvaneet nuoret eivät pääse oppimaan lauman sisäisestä hierarkiasta ja viestinnästä tai jäsenten eri rooleista ja yksittäisistä suhteista. Kiteytettynä: nuorella ei ole minkäänlaista käsitystä sosiaalisuudesta tai johtajuudesta.


Ihminen on suurin riskitekijä

 
Liian pieni lauma ei ole ainoa ongelma nuorten hevosten kasvatuksessa. Myös tarhan riittämätön koko rajoittaa hevosen kehitystä, koska sillä ei ole tilaa liikkua eikä mahdollisuutta kokea maailmaa.

Myös virikkeiden puute vaikuttaa negatiivisesti hevosen vastaanottokykyyn. Tässä yhteydessä ei tarkoiteta hinkkaustelineitä, leikkipalloja tai muita ihmisten kehittämiä tekoleluja, vaan hevosen luonnolliseen elinympäristön kuuluvia vaihtelevia ja epätasaisia alustoja, kasvillisuutta sekä vesistöjä. Sen sijaan tasaisen neliönmuotoinen, salaojitettu hiekkatarha juomalaitteella sekä syöttöalustoilla, joita täytetään kellontarkasti, eivät luo hevoselle mahdollisuutta kehittyä henkisesti tai fyysisesti.

Puhdasrotuisemmastakaan islanninhevosesta ei tule varmajalkainen, jos se ei ole ikinä kompastunut kiveen tai puun kantoon.

Suurin riskitekijä hevosen kehityksessä on liiallinen tai vääränlainen kontakti ihmiseen. Pakolliset hoitotoimenpiteet, kuten madotukset, rokotukset, raspaukset tai jopa varsan harjaaminen silloin tällöin eivät sinänsä ole haitallisia hevosen kehitykselle, vaan oikealla tavalla toteutettuina hevosen terveyttä ja kehitystä edistäviä. Jos kuitenkin hevosta käsitellään väärällä tavalla – varsaa esimerkiksi hemmotellaan sylikoiran tapaan – saattaa hevosen ja ihmisen välinen suhde joutua väärille raiteille.

Ruokinnan toteutus lienee ihmisen näkökulmasta haasteellisin tilanne, jolla hevosen ja ihmisen välistä suhdetta muokataan. Ruokintaa ei voi opetuksellisista syistä vähentää, kuten muita hoitotoimia, vaan sitä saattaa joutua joissain tilanteissa jopa lisäämään tai yksilöllistämään.

Kuitenkin kellontarkka useasti päivittäin toistuva ruokinta, jossa hevonen saa ravintolavieraan tapaan annoksensa eteen kuljetettuna, saattaa synnyttää hevosessa vääränlaisen kuvan ihmisestä. Ei-toivottava käytös on kyseessä jo silloin, kun hevonen tunkee heinäkärryjen kimppuun heti, kun tarhan ovi aukeaa.

Luonnossa ruokintatilannetta ohjaisi lauman hierarkiajärjestelmä, mutta kotioloissa ihminen on vastuussa tilanteen hallinnasta. Hänen tulisi jo turvallisuussyistäkin sijoittua hierarkiajärjestelmän kärkeen. Jos hevonen unohtaa kaiken muun ympärillään olevan muonaa havitellessaan, on sen pakoeläimelle lajiomainen tarkkaavaisuus hävinnyt ja sen sosiaalinen käyttäytyminen häiriintynyt.

Kun vääränlainen kontakti ihmiseen yhdistyy puutteelliseen kasvuympäristöön, on nelivuotiaana peruskoulutettavaksi tuleva nuori sekä fyysisiltä että psyykkisiltä ominaisuuksiltaan vähintäänkin ”haasteellinen”. Pahimmassa – eikä valitettavasti niinkään harvassa – tapauksessa kouluttajaa on vastassa ylipainoinen ja lihasköyhä sekä tylsistynyt ja tympeä nuori, joka ei ole muusta kiinnostunut kuin seuraavasta ruokinnasta.


Ylisosiaalisen nuoren kouluttaminen on haaste

Kun aiemmin kuvailluissa olosuhteissa kasvanutta hevosta ruvetaan kouluttamaan, kohtaa kouluttaja monenmoista ongelmaa. Hevonen ei näe ihmistä uutena, jännittävänä tai edes kiinnostavana asiana, vaan olentona, joka hevosen maailmankuvan mukaan on luotu palvelemaan hevosta.

Pelotonta hevosta voidaan kuvata ylisosiaaliseksi. Kasvatuksesta johtuen se ei ole oppinut hyväksymään hierarkiajärjestelmässä ylempiarvoisia yksilöitä. Tällä tavoin asennoituneet hevoset eivät yleensä pyri miellyttämään kouluttajaansa vaan suhtautuvat koulutustilanteisiin piittaamattomasti ja usein myös röyhkeästi. Puolustaessaan johtajuuttaan ystävällisinkin nuori hevonen saattaa kohdella ihmistä jopa aggressiivisesti.

Miten sellaisia hevosia tulisi kouluttaa? Miten kouluttaja voi saavuttaa nuoren hevosen luottamuksen ja samalla kunnioituksen eli johtajuuden, jos hevonen pyöröaitauksessa juoksutettuna jumittuu tai osoittaa haluttomuutensa pukittamalla tai jopa tulemalla kohti?

Kouluttajan on kuitenkin ymmärrettävä, että kyseessä ei ole välttämättä huonoluonteinen, vaan kasvatuksen perusteella vääriä käytösmalleja omaksunut hevonen, joka saattaa sisimmissään olla ystävällinen, herkkä ja jopa reipas. Miten kouluttaja voi kaivaa näitä tavallaan "tukahdutettuja" positiivisia piirteitä esiin? Miten hän pystyy välittämään hevoselle oikeita käyttäytymismalleja ilman, että joutuu ottamaan johtajuutensa mitä luonnollisimmalla tavalla, nimittäin fyysisesti taistelemalla?


Vääriä käyttäytymismalleja tai ihmisen roolista virheellistä kuvaa omaksuneen hevosen maailmankuvaa on oikaistava pienin askelin. Kouluttajan on mukautettava odotuksiaan hevosta kohtaan siten, että ei edes odota tämän käyttäytyvän tavallisen pakoeläimen tapaan. Sekä kouluttajan että hevosen omistajan on muistettava, että vääränlaisia käyttäytymismalleja omaksuneen hevosen peruskoulutukseen saattaa kulua enemmän aikaa kuin tavalliseen peruskoulutusjaksoon, koska kouluttajan on oikaistava hevosen maailmankuvaa, ennen kuin hän voi aloittaa varsinaisen ratsukoulutukseen.

Ilahduttavan usein kuitenkin jopa laiskimman ja röyhkeimmän karvakuoren alta saattaa oikeiden koulutusstrategioiden avulla löytyä herkkä ja ystävällinen yhteistyökumppanin.

Lauma ja juoksutusympyrä avuksi

Kokenut kouluttaja ei edes yritä oikaista nuoren hevosen johtajuuskäsitystä itse, vaan käyttää tässä kokeneen ja hierarkkisesti vahvarakenteisen hevoslauman apua. Tehostaakseen opetusantia olisi kaikkien ruokintojen tapahduttava yhdessä. Kun kouluttaja huolehtii itse ruokinnasta, pystyy hän edelleen vahvistamaan asemaansa nuoreen hevoseen nähden. Tämä nimittäin huomaa, että jopa häntä ennen heinäkasalle astuvat hevoset kunnioittavat ihmistä. Kun nuori alkaa alistua hierarkiajärjestelmään ja kiinnostua viestinnästä, voi kouluttajan varsinainen työ alkaa.

Juoksutustyöskentely, ensisijaisesti vapaa juoksutus, on aina keskeisessä roolissa nuoren hevosen esikoulutuksessa. Ylisosiaalisen nuoren tapauksessa sitä on vain toteutettava hieman eri tavoittein ja menetelmin. Kun perinteisessä vapaajuoksutuksessa kouluttajan päämäärä on alusta lähtien saavuttaa nuoren hevosen luottamusta, on ylisosiaalisen hevosen otettava ensin sitä vaihetta edeltävä askel: sen on opittava väistämään ja liikkumaan eteenpäin.

Jos nuorella ei ole aikaisempina elinvuosina ollut syytä tai tilaa paeta, se ei ole myöskään ymmärtänyt, että paineesta voi päästä sitä väistämällä. Ilman tätä ratsastusteknillisestikin keskeistä periaatetta hevosen koulutusta satulasta käsin on turhaa ja jopa vaarallista aloittaa. Jos hevonen ei ole oppinut liikkumaan poispäin paineesta, kuuluvat sen reaktioskaalaan liikkumisen sijaan useimmiten jumittuminen, jyrääminen, pukittelu tai jopa pureminen ja potkiminen. Tällaista käyttäytymistä ei välttämättä kannata eikä saakaan ratkaista piiskalla, vaan tässäkin tapauksessa kokeneen ja ylempiarvoisen opetushevosen apu on kullanarvoinen.

Vahva opetushevonen ei pelkästään näytä esimerkkiä nuorelle tottelemalla kouluttajaa juoksemalla itse kiltisti ympyrää, vaan usein jopa komentaa liian hitaasti tai väärään suuntaan juoksevaa nuorta. Kun nuori tunnistaa väistämisen ja tasaisesti eteenpäin liikkumisen luonnollisena ongelmaratkaisuna, voi kouluttaja jatkaa sen kanssa kahden kesken.

Liikkumisen periaatteen lisäksi kouluttajan kannattaa opettaa nuorelle toinen tärkeä asia: paikallaan pysyminen. Tässä tarkoitetaan sellaista paikkaa työskentelytilassa, jonne hevonen ei itse pyrkisi, mikä on usein kaukaisin piste portista, tallista tai muista hevosista. Kouluttaja pysäyttää vapaasti juoksevan nuoren ja estää sitä kehonkielellään poistumasta sille osoittamastaan paikasta. Harjoitusta jatketaan, kunnes hevonen hyväksyy paikkansa.

Kun juoksuttaminen vastaa lauman periaatetta vahvemman väistämisestä avarassa tilassa, vastaa seisottaminen vahvemman tottelemisesta pienessä tilassa. Käyttäytymistä todetaan esimerkiksi silloin kun johtajahevonen laittaa alempiarvoisen seisomaan jaetun karsinan tiettyyn nurkkaan.

Koulutus etenee pienellä paineella, pienin askelin

Vaikka kouluttaja ei odotakaan nuoren olevan yhteistyöhaluinen tai käyttäytyvän lajiomaisella tavalla, on koulutustilanteissa suljettava pois hevosen mahdollisuudet reagoida tehtäviin väärä tavalla. Jos kouluttaja onnistuu rakentamaan koulutustilanteen sellaiseksi, että hevosella ei ole muuta vaihtoehtoa kuin tehdä oikein, kokee tämä opetustilanteen helpoksi ja oppii nopeasti.

Mitä pienemmällä tai lyhyempikestoisella paineella kouluttaja saa hevosen tekemään oikein, sitä nopeammin hän pääsee poistamaan paineen ja palkitsemaan hevosta. Juoksutustyöskentelyn sekä siihen vaadittavan tilan suhteen tämä tarkoittaa sitä, että tilan on kaikin tavoin tuettava hevosen ymmärtämistä. Sen on oltava sopivan kokoinen ja mallinen, asiallisesti aidattu, sen pohja ei saisi olla laidunmaata tai tarjota muuta syötävää, muiden hevosten aitausten tulisi olla sopivalla etäisyydellä, eikä tila saisi muutenkaan olla sellainen, että koulutettava hevonen pystyisi siitä karkaamaan tai sen huomio kiinnittyisi helposti johonkin muuhun kuin kouluttajaansa.

Toinen keskeinen periaate on eteneminen pienin askelin. Hevoselle tulee opettaa yksi uusi asia kerralla ja sen onnistumista on välittömästi palkittava. Yksi tehokkaimmista palkinnoista on koulutustilanteen päättäminen ja hevosen päästäminen omiin oloihinsa. Lyhyitä koulutussessioita on suosittava.

Ylipainoisen ja tylsistyneen hevosen tapauksessa tämä voi tarkoittaa esimerkiksi reipasta viiden minuutin juoksutusta kaverin seurassa kolme kertaa päivässä kolmena päivänä viikossa. Kyseinen rytmitys osoittautuu monesti tehokkaammaksi kuin hevosen päivittäinen väsyttäminen ja nöyryyttäminen pyöröaitauksessa, jonka tuloksena nuori menettää viimeisenkin innostuksensa yhteistyöhön.

Lisäksi kouluttajan kannattaa hyödyntää apuvoimia kaikissa sellaisissa tilanteissa, joissa avustajan läsnäolo lisää hevosen mahdollisuutta pärjätä sille asetetuissa tehtävissä. Oli avustaja sitten toinen kouluttaja tai opetushevonen, on sen oltava joka tapauksessa kouluttajalle tuttu sekä koulutustilanteissa jokseenkin kokenut henkilö tai hevonen, jonka kanssa viestiminen on vaivatonta ja eleetöntä.

Ylisosiaalisuuden hyvät puolet

Kun alkuun sosiaalisesti haasteellisesta nuoresta saadaan yhteistyöhaluinen ratsu, on onnistuminen monella tavalla palkitsevaa. Tehtävässä onnistuminen todistaa muun muassa sen, että mannermainen islanninhevosharrastus ei tuota nykyään enää ainoastaan ongelmia, vaan myös omaperäisiä ratkaisuja.

Hyväksymällä alkuperäisrodun tarpeita sekä omaksumalla ulkomaisia oppeja pystymme muokkaamaan harrastusta omiin tarpeisiimme sekä mieltymyksiimme sopiviksi. Vilja ja nöyryys ovat hevosessa tavoitettavia piirteitä, mutta minkä verran niitä arvostaa kolmoskehän tuntumalla harrastustaan aloitteleva aikuisratsastaja?

Onhan sellainen hevonen, joka kohtaa vastaan tulevan traktorin innoissaan, koska tämän peräkärryssä saattaa olla illan heinäsatsi, meidän elinoloissamme paljon helpompi käsitellä kuin sellainen, joka tekee jo pyöräilijän kohdatessaan täyskäännöksen kotiin.

Teksti: Tanja Ufer, FT:n nuorten hevosten kouluttaja. Teksti on tiivistelmä Uferin tekemästä hevosen ylisosiaalisuutta käsittelevästä loppututkinnosta Islannin ratsuttajaliitolle. Julkaistu Islanninhevonen-lehdessä 3/09

Lähteitä:

Feldmann, Walter & Andrea-Katharina Rostock. Islandpferde Reitlehre. Thenée Druck, Bonn, 1995.

Hall, Svanhildur. The Learning Ability of Horses. Eidfaxi International 2/1997, 18-20.

Haraldsdóttir, Ásdís. Researching the social structure of the herd. Eidfaxi International 3/1997, 28-30.

Ísólfsson, Eyjólfur. The Horse Keeps its Independence and Dignity. Eidfaxi International 1/1994, 18-21.

Lárusson, Magnús. Foals´ Games – What are They for? Eidfaxi International 3/1995, 36-37.

Líndal, Benni. Starting Horses (video). 2000.

Reynir´s Riding School. Working from the Ground (video).

Schwörer-Haag, Anke & Thomas Haag. Dream Team. Franckh-Kosmos, 1991.

van Dierendonck, M.C. The Social Structure of the Herd. Eidfaxi International 2/1996, 36-39.