Miten hevonen oppii

Keppi vai porkkana

Miten hevonen oppii?

Hevosen käytös on sen perimän ja ympäristön yhteistulos. Muiden eläinten tavoin hevosen perimä ainoastaan altistaa sitä tietyn tyyppiselle käytökselle havaittavissa olevan käytöksen ollessa voimakkaasti oppimiskokemuksien värittämää. Ratsastajien ja kouluttajien sanotaan usein kiinnittävän liian suurta huomiota hevosen perinnöllisiin taipumuksiin ja liian vähän huomiota hevosen oppimispotentiaaliin.

Ihmiset ovat yrittäneet opettaa hevosen reagoimaan nopeasti ja oikein ihmisen sille antamiin merkkeihin. Monet ihmisen hevoselle antamista tehtävistä edellyttävät hevosen tukahduttavan sille synnynnäisiä käyttäytymismuotoja. Hevoset oppivatkin nopeimmin tehtäviä, jotka liittyvät niiden lajityypilliseen käyttäytymiseen, mutta ne osoittavat merkittävää sopeutumiskykyä ja suvaitsevaisuutta myös muita tehtäviä kohtaan. Hevosia on perinteisesti koulutettu käyttäen negatiivista vahvistamista, mutta myös positiivinen vahvistaminen on lisääntyvässä määrin saamassa jalansijaa hevosten koulutuksessa.

Pavlovin koiria ja naksutustekniikkaa

Oppiminen voidaan jakaa karkeasti asioita yhdistelevään ja ei asioita yhdistelevään oppimiseen. Ei asioita yhdistelevässä oppimisessa hevonen altistuu ärsykkeelle, mutta ärsykkeen toistuessa riittävän usein tottuu hevonen siihen eikä lopulta reagoi siihen lainkaan. Esimerkiksi poliisihevosen totuttaminen koviin ääniin tapahtuu yleensä toistamalla ärsykettä kasvavalla voimakkuudella.

Asioita yhdistelevässä oppimisessa hevonen oppii ymmärtämään vähintään kahden tekijän keskinäisen yhteyden. Se on perinteisesti jaettu klassiseen ja operanttiin ehdollistumiseen. Klassisessa ehdollistumisessa hevoselle merkityksetön asia toistuu riittävän monta kertaa sille merkityksellisen asian kanssa, jolloin se ehdollistuu ärsykkeelle. Hyvä esimerkki klassisesta ehdollistumisesta on aina samaan aikaan ruokitun hevosen ehdollistuminen odottamaan ruokintaa tiettynä kellonaikana. Klassisesta ehdollistumisesta poiketen hevonen voi itse vaikuttaa operanttiin ehdollistumiseen liittyviin tapahtumiin oppimalla oman toimintansa ja seuraamusten välisen suhteen.

Operantissa ehdollistumisessa hevonen opetetaan vastaamaan johdonmukaisesti ärsykkeeseen käyttäen positiivista tai negatiivista vahvistetta. Positiivisessa vahvisteessa hevosen ympäristöön lisätään jokin sille miellyttävä asia sen toimiessa toivotulla tavalla. Tämä voi olla esimerkiksi ruokapalkinto. Negatiivisessa vahvisteessa hevosen ympäristöstä taas poistetaan jokin sille epämiellyttävä asia, kuten apujen aiheuttama paine. Vaikka positiivista vahvistamista pidetään hevosen henkistä hyvinvointia ajatellen stressittömimpänä tapana käytöksen muokkaamiseen, on kumpikin menetelmä hevosen kannalta palkitseva. Ideaalitilanteessa kouluttaja osaa käyttää molempia menetelmiä hevosen oppimisen tukena.

Positiivinen rankaisu tarkoittaa puolestaan jonkin epämiellyttävän tekijän lisäämistä hevosen ympäristöön, ja negatiivinen rankaisu jonkin miellyttävän poistamista hevosen ympäristöstä. Esimerkkinä positiivisesta rankaisusta on sähkölangan koskemisesta aiheutuva epämiellyttävä kokemus, ja negatiivisesta rankaisusta tamman luokse kuljetettavan oriin kääntäminen pois, mikäli se hyppää pystyyn. Rankaisut opettavat hevoselle ainoastaan mitä sen ei kannata tehdä, vahvisteilla voidaan sen sijaan opettaa hevoselle mitä sen kannattaisi tehdä.

Hevonen oppii oppimaan

Tutkimuksissa on todettu hevosen oppivan muokkaamaan käytöstään tehtävästä toiseen kasvavalla onnistumisnopeudella. Kyky oppia vaihtelee kuitenkin jonkun verran yksilöiden ja hevosrotujen välillä. Myös hevosen iällä on merkitystä sen oppimiskykyyn; nuorten hevosten on todettu tarvitsevan keskimäärin vähemmän toistoja kuin keski-iän ylittäneiden. Irlantilaisessa tutkimuksessa todettiin myös hevosen sukupuolella olevan merkitystä sen oppimiseen ja tilaa koskevaan havainnointiin. Tutkimuksen mukaan ruunista ja yhdestä oriista muodostunut ryhmä suoritti oppimiseen ja tilan hahmottamiseen liittyvät tehtävät nopeammin ja suuremmalla onnistumisprosentilla kuin tammat. Tutkimustieto sukupuolten välisistä eroista on kuitenkin vielä vähäistä ja esimerkiksi toisen pieneen otokseen perustuvan tutkimuksen tulokset olivat päinvastaiset.

Saksalaisessa tutkimuksessa todettiin hevosen sosiaalisen aseman vaikuttavan sen todennäköisyyteen kopioida toisen hevosen käytöstä. Tutkimuksessa vertailtiin hevosten halukkuutta lähteä seuraamaan ihmisen perässä kulkevaa hevosta, ja todettiin alempiarvoisten lähtevän seuraamaan ylempiarvoista hevosta, jos se oli niille aikaisemmin tuttu. Ylempiarvoiset eivät kuitenkaan lähteneet seuraamaan alempiarvoisia.

Hevosten on myös epäilty oppivan toisiltaan stereotyyppisiä käytösmalleja, kuten puunpurentaa. Tutkimukset eivät kuitenkaan tue tätä oletusta vaan kyseisten käytösmallien on todettu johtuvan enneminkin perintötekijöistä ja epäsopivista elinolosuhteista. Nuorten hevosten tiedetään kuitenkin oppivan käytösmalleja aikuisilta hevosilta. Varsat esimerkiksi seuraavat emänsä kasvivalintoja laitumella ruokaillessaan.

Kaimion mukaan hevoset oppivat jopa käyttämään alkeellisia työkaluja, ja niiden on esimerkiksi nähty toistuvasti kiusaavan toista hevosta ottamalla esineen suuhunsa, kävelevän toisen hevosen luokse ja huitaisevan tätä suussaan olevalla esineellä.

Myös hevosten syvempään ymmärtämiseen liittyvää oppimista on tutkittu, mutta näennäisesti vaikeiden oppimistehtävien hallitsemisen on usein todettu perustuvan yksinkertaiseen asioita liittelevään oppimiseen.  Esimerkkinä tästä on viime vuosisadan alussa tutkittu tapaus, jossa itävaltalaisen Älykäs Hans -hevosen omistaja paroni van Osten oli vakuuttunut hevosen kykenevän ratkaisemaan matemaattisia ongelmia ja ilmoittavan sen jälkeen vastaukset lyömällä etujalkaa maata vasten. Hans ei koskaan erehtynyt vastauksissaan, mutta matemaattisten taitojen sijaan se oli neuvokkaasti oppinut tulkitsemaan jännittyneesti seuraavan yleisön tahattomia eleitä.

Muistijälki voimakkaampi epämiellyttävissä asioissa

Oppimistapahtuman aikana hevonen käyttää työmuistiaan. Oppiminen sujuu yleensä parhaiten, jos hevosen koko tarkkaavaisuus onnistutaan suuntaamaan oppimistapahtumaan eivätkä esimerkiksi ympäristöstä aistimuistiin tulvivat ärsykkeet estä keskittymistä. Aistimuistilla tarkoitetaan muistijälkiä, joita syntyy jonkin aistin aktivoidessa keskushermostoa. On arvioitu, että vain noin kaksi prosenttia aistien välittämistä tiedoista siirtyy pysyvään muistiin.

Jotta aistimuistin kautta välittyvät havainnot siirtyisivät pysyvään muistiin, tulee kokemukseen liittyä jonkinlainen vaste. Uudet opit siirtyvät ensin lyhytkestoiseen muistiin, jossa ne säilyvät muutamista minuuteista joihinkin tunteihin. Jos havaintoja ei vahvisteta toistoilla, eivät ne yleensä siirry pitkäkestoiseen muistiin. Pelkoehdollistuminen voi kuitenkin toimia kerrasta hevosen säikähtäessä tai tuntiessa suurta kipua.

Hevosten pitkäkestoisen muistin on tutkimuksissa todettu olevan erinomainen ja hevoset muistavan oppimiaan tehtäviä ilman kertausta jopa vuosien kuluttua. Opittuja asioita katoaa muistista ilmeisesti eniten ensimmäisen kuukauden kuluttua oppimisesta, tämän jälkeen niitä katoaa muistista enää hyvin vähän.

Temperamenttityyppien tunteminen koulutuksen apuna

Suomessa vieraillut hevosammattilainen ja hevosten käyttäytymistieteestä päättötyönsä Yhdysvalloissa tehnyt Svanhildur Hall kertoi hevosten temperamenttien asettuvan kahdelle akselille. Toisen akselin ääripäät ovat hyvin pelokas tai hyvin rohkea hevonen, ja toisen hyvin rauhallinen tai hyvin tulinen hevonen.

– On tärkeää tuntea hevosen luonnollinen temperamenttityyppi sen koulutusta suunniteltaessa. Näin kouluttaja voi mukauttaa opetuksen hevosen yksilöllisiin tarpeisiin, Hall kertoi. Kaikki hevoset ovat liikuteltavissa akselistolla, esimerkiksi hyvin pelokas hevonen tarvitsee kannustavan ja sen itseluottamusta vahvistavan koulutuksen. Myös hevosen käyttötarkoitus ratkaisee sen, minne se pyritään akselistolla siirtämään. – Kilpahevosen on hyvä sijoittua akseleilla yli keskitason tulisuudessa ja rohkeudessa. Esimerkiksi ratsastuskoulu- tai terapiakäytössä olevalta hevoselta kaivataan puolestaan toisentyyppisiä ominaisuuksia, Hall totesi.

Teksti: Hanna Koskinen (julkaistu Islanninhevonen-lehdessä 5/2009)

 

Lähteet:

Górecka A. ym. (2007): A note of behaviour and heart rate in horses differing in facial hair whorl. Applied Animal Behaviour Science 105: 244-248. 

Kaimio T. (2004): Hevosen kanssa. Helsinki: WSOY.

McGreevy P. (2004): Equine Behaviour. A Guide for Veterinarians and Equine Scientist. Edinburgh: Saunders. 

Murphy S. & Arkins S. (2008): Facial hair whorls (trichoglyphs) and the incidence of motor laterality in the horses. Behavioural Processes 79: 7-12. 

Murphy S. & Arkins S. (2007): Equine learning behaviour. Behavioural Processes 76: 1-13. 

Murphy S. ym. (2004): Sex differences in equine learning skills and visuo-spatial ability. Applied Animal Behaviour Science 87: 119-130.