Kaviokuume


Kaviokuume pähkinänkuoressa:

  • Kaviokuume on yleinen sairaus, joka voi esiintyä myös oireettomana. 
  • Hormoniperäinen kaviokuume on yleisin kaviokuumeen muoto, tulehduksellinen ja etenkin mekaaninen hyvin harvinaisia.
  • Veren korkea insuliinipitoisuus on avainasemassa kaviokuumeen synnyssä.
  • Akuutin kaviokuumeen hoitoon kuuluvat karsinalepo, kipulääkitys ja anturan tukeminen. 
  • Hormoniperäisen kaviokuumeen hoito perustuu laihdutukseen ja asialliseen kavionhuoltoon.
  • Ihmisille tarkoitetut diabeteslääkkeet eivät ole hevosen hoitoon tehokkaita.


Tyyppipotilas

Rasvakertymät niskassa, silmien päää, lautasilla ja lapojen pääti kantoja.

 

Kaviokuumeen oireet:

  • Kaviokuumerenkaat erilaisia kuin kasvurenkaat, jotka tasaisesti yhtä paksuinakaviossa.
  • Kaiviokuumerenkaat ovat ohuempia keskeltä.
  • Ontuma, jäykkyys, liikkumishaluttomuus.
  • Hikoilu, kohonnut syke, nojaaminen takajaloille.
  • Kaviokuume voi olla hevosessa piilevänä pitkään ja puhjeta lopulta yht́äkkiä.

Kaviokuume ei ole sairaus vaan seuraus

 

Niin ikävää kuin se kaviokuumehevosen omistajille onkin, on karu totuus nyt tieteellisesti todistettu. Kaviokuumeen taustalla on lähes aina hormoniperäinen häiriötila, joko metabolinen syndrooma tai PPID eli Cushingin tauti. Näihin sairauksiin ei ole parannuskeinoa, joten hormoniperäinen kaviokuume on yleensä krooninen sairaus, joka vaatii hevoselle loppuikäisen, äärimmäisen tarkan hoidon.

 

Viime toukokuussa kaviokuumeen taustatekijöistä väitellyt eläinlääketieteen tohtori Ninja Karikoski toteaa, että liian monilla nykyratsuhevosilla työskennellään liian vähän. Usein alikäytöllä olevat hevoset lihovat ja altistuvat metaboliselle oireyhtymälle. Ongelmaan on olemassa yksi ainoa toimiva ratkaisu. Ennaltaehkäisy.

−Enemmän työtä ja vähemmän ruokaa. Ei ravureilla ole koskaan kaviokuumetta, Karikoski toteaa Teivon raviradan täpötäydessä kahviossa, jossa hän on kertomassa väitöstutkimuksensa tuloksista.

Karikosken mukaan työhevosten aikakautena tulehdukselliset kaviokuumeet olivat yleisimpiä. Kaviokuume seurasi yleensä ylensyönnistä, jos hevonen karkasi kauralaarille ja ahmimisen seurauksena sen kavioiden lamellit tulehtuivat äkillisesti. Raskaassa työssä olleille hevosille ei metabolista oireyhtymää päässyt kehittymään.

Menneinä vuosikymmeninä myöskään Cushingin tauti eli PPID ei ollut merkittävässä roolissa, sillä hevoset eivät yleensä eläneet kovin vanhoiksi. PPID on pääsääntöisesti yli 15-vuotiaisen hevosten sairaus.


Yhdeksän kymmenestä kaviokuumeesta johtuu hormoneista


Karikosken väöstutkimuksen keskeisin löydös oli, että nykyään 89 prosentissa tapauksista kaviokuumeen taustalta löytyy hormonaalinen häiriö, eli hevosen metabolinen syndrooma EMS tai PPID. Näistä EMS on kahdella kolmasosalla kaviokuumehevosista.

Tulehduksellisia ja mekaanisia kaviokuumeita esiintyy todella harvoin. Karikosken mukaan vain erittäin vakavat kohtu- ja suolistotulehdukset saattavat aiheuttaakaviokuumeen.

–Silloin hevosen pitää jo olla muutenkin henkihieverissä, hän sanoo. Mekaaninen kaviokuume vaatii syntyäkseen äärimmäisen epänormaalin painonjakautumisen, esimerkiksi vierekkäisen jalan murtuman. Tällainenon Karikosken mukaan äärimmäisen harvinaista.

Pitkät kortisonikuurit lisäävät kaviokuumeen riskiä, mutta siinäkin vaikuttaa paljon, missä lihavuuskunnossa hevonen ennen kuuria on. Lihavilla yksilöillä riski on suurempi. Hormoniperäinen kaviokuume on yleensä krooninen sairaus. Harvoin on niin, ettei se olisi oireillut jollain tavoin ennen akutisoitumista, Karikoski toteaa.

Insuliini koholla EMS-hevosilla


Ninja Karikoski kertoo, että tää hetkellä kaviokuumeen uskotaan johtuvan insuliinin ylimäärästä hevosen elimistössä ja/tai kudosten insuliiniresistenssistä. Tila on osittain verrattavissa ihmisen 2-tyypin diabetekseen, johon yhdistyy metabolinen oireyhtymä Sairastuessa hevosella on insuliini koholla, ihmisellä taas sokerit. Hevosen metaboliseen oireyhtymään ei ole saatavilla tehokasta lääkitystä. Ihmisten metformiin i tai laihdutuslääkkeet eivät toimi hevosilla. 


EMS-oireyhtymää epäiltäessä hevoselle voidaan tehdä erilaisia insuliinitestejä. Lepoinsuliinikokeen antama lukema ei Karikosken mukaan ole kovin luotettava. Hän kertoo viime aikoina tehneensä eniten sokerirasitustestejä suun kautta.

Suonensisäisetrasitustestit ovat kolmas tapa. Huomattavaa on kuitenkin, että kaikki eivät vain jää kiinni testeissä, vaikka hevosella on metabolinen syndrooma. Usein testejä tehdään omistajien mielenrauhan vuoksi, vaikka hevosen oireilu ja ulkonäkö riittäisivät EMS-diagnoosiin. PPID-hevonen hyötyy lääkityksestä

Cushingin tautina tunnettu aivolisäkkeen toimintahäiriö PPID koskee vanhempia hevosia ja näkyy muun muassa pitkäkarvaisuutena, lihaskatona, roikkuvana vatsana ja alentuneena suorituskykynä. Tautia sairastaville hevosille tulee usein jossain vaiheessa kaviokuume.

PPID:hen on tehokas lääke, sillä perkolidilääkitys vie oireet, vaikkakaan ei hidasta taudin etenemistä. Karikoski kertoo, että tää hetkellä tutkijoilla on oletus, että insuliini aiheuttaa PPID-hevosillakin kaviokuumeen. Todennäköisyys kuolla PPID:hen on pienempi kuin todennäköisyys kuolla kaviokuumeeseen, Karikoski huomauttaa.

Liikuttakaa hevosianne!

Ruotsalaisessa islanninhevosilla tehdyssä tutkimuksessa todettiin, että vereninsuliinipitoisuus nousee lineaarisesti hevosen lihavuuskunnon mukana.

Liikunta ei suojaa lihavaa hevosta. Liikuttakaa hevosianne joka päivä ja mielellään useampi tunti se on ainoa tapa, jolla insuliinin saa alas, Karikoski kehottaa vakavana. Vähemmän ruokaa ja enemmäliikuntaa niin, että hevonen liikkuu hikeen ja sen syke nousee. Käveleminen ei auta.Karikoski toteaa, että jos hevonen jo on ehtinyt sairastua kaviokuumeeseen, on sen liikuttaminen usein mahdotonta kaviokuumeen takia. Tärkeää on saada paino alas. Kaviokuumehevosella ei koskaan enää ole asiaa laitumelle, ei kuonokopan kanssa eikä rajoitetuksi ajaksi, koska poni pystyy kolmessa tunnissa imuroimaan pään tarpeensa laitumesta.

Karikoski myös huomauttaa, että kaviokuume on krooninen ongelma, joka aiheuttaa ongelmia myös jatkossa, vaikka hevosen insuliinitaso saataisiinkin normaaliksi.

 

Teksti: Kati Leppälahti, Julkaistu Islanninhevonen-lehdessä nro 4/2016